" Lapset eroavat  vanhemmistaan vähitellen,tai niin kirjallisuus sanoo.Eivät tuskitta,mutta sydämen pienet haavat umpeutuvat ajan myötä.Minä kirposin yhtäkkiä ja revin itseni juuriltani.Sen jälkeen olen ollut juureton,tietysti.Tosin vanhemmilleni sen on täytynyt olla vielä pahempaa.Voin vain hämärästi kuvitella heidän syvältä kumpuavan tietonsa,että heidän tyttäressään oli jotain vinossa,heidän ihmettelynsä mikä on mennyt vikaan,mitä oli meneillään.Minulla ei ole lasta,joten en tiedä miltä tuntuisi seurata,kuinka se puoli itsestään alkaa kuihtua,väristä ja kuolla

Tavallaan tiesin vanhempieni olevan huolissaan.Yritän kuvitella keskusteluja,joita käytiin vanhempieni makuuhuoneessa,heidän mielessään,lähtöäni edeltäneenä vuona.Kenties ne sujuivat näin:Hän istuu pimeässä koko päivän kuin vampyyri.Tulen sisään ja sanon: Avaa kaihtimet,avaa ikkunat,sinä tarvitset valoa. Hän sanoo:Minä vihaan valoa.Anna minun olla rauhassa.
Huone löyhkää sairaudelta ja hieltä.Hän makaa vuoteellaa,laihana,kasvot seinään päin.Hän laahustelee öisin.Hänen laukussaan on pillereitä.Mitä hän tekee?Mitä hän käyttää=Mikä on mennyt vikaan?Miksi?Miksi?Miksi?Hänen silmissään on jotain omituista,mitä se on?Hän huutaa ja itkee pienimmästäkin syystä.Hän valehtelee.Näen että hän valehtelee.Mutta mistä hän oikein valehtelee? "

Poistin tekstini tästä, en halua nähdä sanoja jotka tässä olivat. Haluan unohtaa.