En enää tunnista itseäni -mä olen muuttunut. Mä myönnän; olen taas siellä, missä olin joskus -pohjalla, ehkä pahemmin kuin koskaan ennen. Mun olo ei ole ollut pitkään aikaan näin voimaton. En ole koskaan ollut näin loppu. En mä ole enään se sama tyttö johon joku rakastui ja jonka joku halusi ystäväkseen, mä olen ihan eri ihminen.
Puhuin muutama päivä sitten ystäväni kanssa puhelimessa, kun mun olosta ei tullut taas mitään. Kertoi kuinka tärkeä olen hänelle, ja puhui myös hieman osastosta, että josko se olisi minulle tosiaan hyväksi, mutta kielsin taas kaiken. Puhuimme myös kaikesta muusta. Tää ystävä on tullu mulle vaan päivä päivältä tärkeämmäksi. Hänelle olen pystynyt edes vähän puhumaan, jotain ihan pientäkin, ehkä mitätöntä, mutta kuitenkin.
Mä sain tietää tässä vähän aikaa sitten, että mulla on taas osasto ehkä edessä. Mun psykiatri sanoi mulle siitä vähän aika sitten. Miten mä voisin mennä sinne, en mä tulisi kestämään ilman mun kultaa ja ystäviäni. Ja osasto on paikka, jota mä en siedä, en ole sietänyt ennenkään, miksi se olisi muuttunut? En tiedä ajattelenko taas väärin tämän asian, väärältä näkökannalta. Mutta ei, en mä halua osastolle, en mä pysty siihen.
Mä en enään tiedä mitä tunnen mun sisällä. Pahaa oloa, tuskaa, kipua vai huudanko vaan apua jossain tuolla sisimmässäni -en tiedä. Mikään ei tunnu oikein miltään, en osaa kuvailla enään mun oloa. Oonko vaan tukahduttanut kaikki mun tunteet sisältä? En tiedä, en tosiaan tiedä.
' Rakas Taivaanisä, miks just minä
Mikset sä auta mua huonoina päivinä
Sä tiedät mun vaikeudet ja tiedät mitä teen
Jos sä voisit tehä ees jotain mun eteen
Mun elämä ei ehkä menis näin käteen
Mut sähän sen tiedät pitääks sen mennä alamäkeen
Päästä mun usko sun voimat näkee
Ohjaa mua ja kerro mulle mitä mä teen
Muuten mun vaihtoehdot on loppu '
Kommentit