Joo no en tiedä mitä sanoisin, kirjottaisin tai ajattelisin. Olen vaan aivan puhki. Mulla ei ole voimia enää nousta aamulal sängystä, ei huvita, en jaksa vetää sitä hymyä aamulla päälle kun menen kouluun, ettei kukaan käy kyselemään mitään. Mulla vaan ei ole voimia, ei enään mihinkään. Helpompi ois sanoa näkemiin.
Kaverit kyselevät kuulumisiani, mitä vastaan?, valehdellen sanoen 'ei mitäään kummosta, ihan hyvää ja normaalia', vai rehellisesti sanoen miten asiat ovat. En tiedä, en tosiaan tiedä. Helpompi ois vain valehdella, ei tarvitsisi selitellä mitään asioita, kaikki ois vaan ihan hyvin. Tuntuu, että se on kuitenkin ihan turha sanoa mitä oikeasti kuuluu, vastaukseksi tulisi kuitenkin jotain 'voi, harmi kuulla, koita pärjätä...', tai jotain vastaavaa mikä ei oikeasti tarkoita mitään, se on vaan joillekin tapa sanoa noin, oli asia mikä oli. Eli turhauttavaa toisaalta sanoa joillekin mikä fiilis oikeasti on, kuinka elämä potkii päähän, koska ei se välttämättä kiinnosta heitä kuitenkaan.
Tänään taas heräsin todellisuuteen, tajusin, että mun on huomenna mentävä kotiin, koska ei ole loppuviikosta koulua. Mieleeni pamahti vain, että kotona odottaa huutoa, raivoa ja isäpuoleni ryyppäyksen katsomista, koska hän on lomalla. Mä en tule jaksamaan sitä meininkiä kauaa kotona, tuun hajomaan vaan enemmän. Ei mulla ole voimia kuunnella turhaa huutoa aivan turhista mitättömistä asioista. Toisaalta pelkään mennä kotiin tällä hetkellä, koska tiedän, että mulle tulee siellä vain paha olo. Vanhempani eivät ole vaan älynneet sitä, että voin kotona huonosti. Itken joka päivä, koska mulla on siellä vaan niin voimat loppu. He eivät tajua, että mun olisi nyt parempi jossain muualla, kun siellä.
Mä olen puhunut siitä heille, että mä en haluaisi olla kotona hirveästi, ja selittänyt minkä takia. Vastaus on ollut suunnilleen 'elä höpötä, ihan hyvin tääkin päivä on mennyt'... he eivät siis vaan tajua, tai eivät vain halua ymmärtää.
Ja taas ruokaan... Ahdistaa vaan päivä päivältä enemmän ajatellakin ruokaa, tai syövänsä sitä. Tajusin taas, että oksentaminen on tullut mulle pakokeinoksi saada tyhjä tunne, jos syön. Se helpottaa, tosin vaan hetkeksi. Parempi olisi, että mä tosiaan en söisi, en lihoisi ja mulla olisi parempi olla, en tiedä.
Kaverit kyselevät kuulumisiani, mitä vastaan?, valehdellen sanoen 'ei mitäään kummosta, ihan hyvää ja normaalia', vai rehellisesti sanoen miten asiat ovat. En tiedä, en tosiaan tiedä. Helpompi ois vain valehdella, ei tarvitsisi selitellä mitään asioita, kaikki ois vaan ihan hyvin. Tuntuu, että se on kuitenkin ihan turha sanoa mitä oikeasti kuuluu, vastaukseksi tulisi kuitenkin jotain 'voi, harmi kuulla, koita pärjätä...', tai jotain vastaavaa mikä ei oikeasti tarkoita mitään, se on vaan joillekin tapa sanoa noin, oli asia mikä oli. Eli turhauttavaa toisaalta sanoa joillekin mikä fiilis oikeasti on, kuinka elämä potkii päähän, koska ei se välttämättä kiinnosta heitä kuitenkaan.
Tänään taas heräsin todellisuuteen, tajusin, että mun on huomenna mentävä kotiin, koska ei ole loppuviikosta koulua. Mieleeni pamahti vain, että kotona odottaa huutoa, raivoa ja isäpuoleni ryyppäyksen katsomista, koska hän on lomalla. Mä en tule jaksamaan sitä meininkiä kauaa kotona, tuun hajomaan vaan enemmän. Ei mulla ole voimia kuunnella turhaa huutoa aivan turhista mitättömistä asioista. Toisaalta pelkään mennä kotiin tällä hetkellä, koska tiedän, että mulle tulee siellä vain paha olo. Vanhempani eivät ole vaan älynneet sitä, että voin kotona huonosti. Itken joka päivä, koska mulla on siellä vaan niin voimat loppu. He eivät tajua, että mun olisi nyt parempi jossain muualla, kun siellä.
Mä olen puhunut siitä heille, että mä en haluaisi olla kotona hirveästi, ja selittänyt minkä takia. Vastaus on ollut suunnilleen 'elä höpötä, ihan hyvin tääkin päivä on mennyt'... he eivät siis vaan tajua, tai eivät vain halua ymmärtää.
Ja taas ruokaan... Ahdistaa vaan päivä päivältä enemmän ajatellakin ruokaa, tai syövänsä sitä. Tajusin taas, että oksentaminen on tullut mulle pakokeinoksi saada tyhjä tunne, jos syön. Se helpottaa, tosin vaan hetkeksi. Parempi olisi, että mä tosiaan en söisi, en lihoisi ja mulla olisi parempi olla, en tiedä.
Kommentit