Mun on pakko opetella puhumaan ihmisille olostani ja asioistani. Kullalleni olisi paljon sanottavaa, mutta mä en vaan saa niitä suustani, en vaan pysty siihen. En halua hänelle pahaa oloa sanojeni takia. Olen siis päättänyt olla hiljaa, ainakin tähän asti. Mun olisi pakko puhua hänelle kuitenkin muutamasta asiasta. No, ehkä ajallaan kerron hänelle asiani -ehkä. Myös vanhemmilleni minun pitäisi opetella sanomaan miltä musta tuntuu. Miksi käyttäydyn näin kotona, miksi lukittaudun huoneeseeni, miksi en puhu, ehkä he ymmärtäisivät miksi teen näin jos vain kertoisin heille sen.

Ehkä kaikki ymmärtäisivät mua paremmin, jos puhuisin heille enemmän itsestäni, en peittäisi kaikki tunteitani ja olisin oma itseni, oli mulla sitten hyvä tai huono päivä. Mä vaan olen tälläinen, ehkä taas hieman enemmän sisäänpäinkääntynyt ja varautuneempi ihmisiin kuin ennen.

Ensi viikolla lääkäri, mun pitäis tehdä sillon päätökseni lopullisesti kaikesta taas. Koituu taas ongelmia, mut nyt on vaan pakko mennä ja uskaltaa. Jos äiti saa päättää ja vaikuttaa tähän kaikkeen psykiatrin ym. kaikkien lisäksi, niin mua odottaa osasto.Ahdistaa ajatuskin, että mulla on vaara joutua sinne.

' Onko kaikki turhaa mitä koen tai tunnen
Näitä ajatuksii kelaan silti peitän tunteet
Pyörittelen päässä kaikkee niinkun paloi palapelin
Totuutta ei voi paeta ei ees vaikka kääntyy selin

Onko kaikki harhaa mitä näen tai mietin
Oliko turhaa aika jonka sun kanssas vietin
Ei enää syytä elää ei enää syytä lepää '

~ Mc Mane - tyhjä peili ~