Eilen pidin pippalot meillä kotona, alkoholia virtas, ja mukavia ihmisiä riitti. Ajattelin eilen ennen kuin porukkaa tuli, että en joisi mitään, kuitenkin olisi morkkis seuraavana päivänä siitä. Mutta noh kuinkas kävikään, joinpas sittenkin. Mulla oli itseasiassa ihan kivaa pitkästä aikaa. Ei ahistanut kuin ehkä muutaman kerran oma kroppa illalla tietyissä tilanteissa. Ajatuksetkin pysyi poissa, mikä oli todella ihme. Mut olen kyllä onnellinen, että sain edes hetken pitää hauskaa miettimässä kroppaani, painoa, liikuntaa, syömistä...

Pääsin myös eilen kullan viereen nukkumaan. Mä en mahda itselleni mitään, mutta kun olen hänen vieressä mua vaan hymyilyttää. Mä vaan olen niin onnellinen hänen kanssaan, mulla on vaan niin hyvä olla siinä hänen vierellä, riittää että hän on samassa rakennuksessa, niin tiedän, että mä voin aina mennä siihen hänen viereensä,jos tulee sellainen olo,että haluan olla lähellä. Mulla ei riitä edes sanat kertomaan kuinka paljon häntä rakastan, kuinka paljon hänestä välitän, tai saatika kuinka onnellisen ihmisen hän on musta tehnyt. Kulta on ainut tällähetkellä joka saa mut nauramaan, tai kenen seurassa mulla on hyvä olla.Pidän hänestä kiinni kaikin kynsin, koska ilman häntä mä en enään pärjäisi.

Mutta nyt muuhun... Mä päätin alottaa joulun jälkeen ihan kunnon paaston, ihan vaan, koska mulla on nyt tunne, että olen lihonut. Varsinkin huomaan sen jos olen jonkun kanssa fyysisessa kontaktissa vähän lähemmin tai ihan vaan halatessa, niin tuntuu että olen lihonut. En ole voinut edes käydä nyt vaa'alla, koska se on jossain piilotettuna multa taas.

ppipi niiaa ja kuittaa .